1 Yleistä1.1 SoveltamisalaNäitä toimitusehtoja sovelletaan Globetel Oy:n asiakkaalleen toimittamiin matkaviestinpalveluihin, ellei asiakkaan ja Globetelin välillä ole kirjallisesti toisin sovittu. Asiakas voi liittymän ja verkon välityksellä käyttää muidenkin kuin Globetelin tuottamia ja tarjoamia palveluja. Globetel ei vastaa asiakkaalle tällaisista palveluista. 1.2 Asiakas Asiakkaalla tarkoitetaan näissä toimitusehdoissa kuluttaja-asiakasta, joka hankkii Globetelin palveluja pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten, sekä yritysasiakasta, joka hankkii Globetelin palveluja pääasiassa harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten. 1.3 Kuluttaja-asiakkaiden oikeudet Nämä toimitusehdot eivät rajoita kuluttaja-asiakkaalle kuluttajalainsäädännön tai muun lainsäädännön mukaisia oikeuksia. 2 Sopimuksen syntyminen ja siirtäminen2.1 Sopimuksen syntyminenSopimus syntyy, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen tai kun Globetel on hyväksynyt asiakkaan tilauksen ja asiakas on toimittanut Globetelille mahdollisesti vaadittavan ennakkomaksun. 2.2 Sopimuksen siirtäminen Asiakkaalla ei ole oikeutta siirtää sopimusta kolmannelle ilman Globetelin etukäteen antamaa kirjallista suostumusta. Globetelilla on kuitenkin ilman asiakkaan suostumusta oikeus siirtää sopimus kokonaan tai osittain kolmannelle ja ilmoittaa asiakkaalle siirrosta hyvissä ajoin etukäteen. Globetelilla on lisäksi oikeus siirtää sopimukseen perustuvat saatavansa kolmannelle. 3 Liittymän toimittaminen, tuottaminen ja käyttö3.1 ToimitusajankohtaGlobetel avaa matkapuhelinliittymän ilman kohtuutonta viivettä heti sen jälkeen, kun Globetel on hyväksynyt sopimuksen tai asiakkaan tilauksen. 3.2 Palvelun tuottaminen Globetelilla on oikeus tuottaa sopimuksen mukainen palvelu parhaaksi katsomallaan tavalla sekä tehdä palvelun tekniikkaan ja käyttöön vaikuttavia muutoksia. Globetel pyrkii ilmoittamaan asiakkaaseen vaikuttavista muutoksista kohtuullisessa ajassa etukäteen. 3.3 Asiakkaan laitteet ja ohjelmistot Päätelaitteet ja sisäverkko eivät kuulu liittymään. Asiakas vastaa niiden laitteiden, yhteyksien ja ohjelmistojen hankkimisesta ja toimintakunnosta, jotka eivät sisälly sopimuksen mukaiseen palveluun. Asiakas vastaa myös siitä, että nämä laitteet ja ohjelmistot ovat hyväksyttyjä, eivätkä haittaa tai häiritse Globetelin toimintaa tai verkon liikennettä. Häiriöitä mahdollisesti tuottavat laitteet ja ohjelmistot on välittömästi irrotettava palvelusta. 3.4 Palvelun kautta toimitettu aineisto Asiakas vastaa palvelun kautta toisille käyttäjille taikka Globetelin tai kolmansien palvelimille toimitetusta aineistosta. Erityisesti asiakas vastaa siitä, että asiakkaan toimittama tai asiakkaan palvelun kautta toimitettu aineisto ei aiheuta häiriötä verkolle eikä loukkaa tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia, hyvää tapaa taikka lain tai viranomaisten määräyksiä. Jos viranomainen tai kolmas osapuoli osoittaa, että asiakkaan palvelun kautta on toimitettu tällaista aineistoa toisille käyttäjille taikka Globetelin tai kolmannen palvelimille, Globetelilla on asiakasta kuulematta oikeus poistaa tällainen loukkaava aineisto, estää sen käyttö tai sulkea asiakkaan palvelu. Globetel ei vastaa palvelun kautta toimitetun aineiston tai tietojen saatavuudesta, laadusta taikka sisällöstä. Globetel ei myöskään vastaa palvelua hyväksikäyttäen välitetyn aineiston mahdollisesta viivästymisestä, muuttumisesta tai katoamisesta aiheutuvista vahingoista. 3.5 Liittymän käyttö 3.5.1 Matkaviestinverkkojen peittoalue Globetel käyttää matkaviestinpalvelujen tuottamiseen TeliaSonera Oyj:n matkaviestinverkkoa. TeliaSonera Oyj:llä on oikeus päättää matkaviestin- verkkojensa alueellisesta laajuudesta. Radiotekniikasta johtuen Globetel ei takaa palvelun toimivuutta kaikkialla palvelun peittoalueella. Globetel ei vastaa mahdollisista palvelun käytönrajoituksista ulkomailla. Mikäli matkaviestinpalvelut eivät toimi asiakkaan asuinalueella, asiakkaalla on oikeus toimitusehtojen mukaisesti irtisanoa liittymäsopimus. 3.5.2 SIM-kortti 3.5.3 Matkaviestinliittymän käyttö ulkomailla 4 Palvelun ylläpitäminen ja vikojen korjaaminen4.1 Tilapäiset keskeytyksetGlobetelilla on oikeus tilapäisesti sulkea palvelu matkaviestiverkon rakennus- ja kunnossapitotyön onnistumisen vuoksi siten, että keskeytys jää lyhytaikaiseksi ja siitä aiheutuu asiakkaalle mahdollisimman vähän haittaa. Globetel tiedottaa asiakkaalle keskeytyksestä mahdollisuuksien mukaan etukäteen. 5 Asiakastiedot ja niiden käyttö5.1 Luettelot ja numeropalveluGlobetelilla on oikeus tehdä luettelo asiakkaiden ja palvelun käyttäjien tunnistamisen kannalta tarpeellisista asiakas- ja tunnistetiedoista ja julkaista ne kirjallisessa tai sähköisessä luettelossa. Globetelilla on oikeus käyttää tietoja myös numeropalvelussa tai muussa vastaavassa palvelussa. Asiakkaalla on oikeus kieltää Globeteliä luovuttamasta häntä
koskevia tietoja suora- Asiakkaalla on oikeus kieltää osittain tai kokonaan luettelotietojensa julkaiseminen sekä luovuttaminen numeropalvelun tai muun vastaavan palvelun käyttöön. Globetel estää asiakkaan pyynnöstä liittymän käytön muihin kuin
telepalveluihin, mikäli Globetelilla on oikeus luovuttaa asiakas- ja tunnistetietoja voimassaolevan lainsäädännön sallimissa rajoissa. 6 Kustannusten ja vahinkojen korvaaminen6.1 Globetelin vahingonkorvausvelvollisuusGlobetel on velvollinen maksamaan asiakkaalle vahingonkorvausta Globetelin tuottamuksesta aiheutuneista, asiakkaan osoittamista välittömistä vahingoista. 6.2 Vahingonkorvausvelvollisuuden rajoitukset Globetel ei korvaa välillisiä vahinkoja tai ylivoimaisesta esteestä johtuvia vahinkoja. Globetel ei myöskään korvaa asiakkaan, liittymän käyttäjän tai kolmannen osapuolen vastuulla olevista seikoista aiheutuvia vahinkoja. Globetelilla ei ole korvausvelvollisuutta näiden toimitusehtojen mukaisten oikeuksiensa käytöstä. Yhtiö ei myöskään korvaa niitä välillisiä vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet asiakkaalle muussa kuin kuluttajan ominai- suudessa. Yhtiö ei siten korvaa tulonmenetystä, ansionmenetystä tai muita vastaavia menetyksiä. 6.3 Käytön keskeytykset Jos teleliittymää ei voida käyttää yleisen televerkon rakennus- ja kunnossapitotyön tai televerkossa olevan vian vuoksi kalenterikuukaudessa yli 48 tunnin aikana, Globetel hyvittää asiakkaalle tämän pyynnöstä teleliittymän perusmaksun yhden kuukauden ajalta. Globetelilla ei ole kuitenkaan hyvitysvelvollisuutta, kun vian on aiheuttanut ylivoimainen este. Jos Globetel lisäksi osoittaa, ettei se ole kohtuullisin toimenpitein voinut korjata vikaa 48 tunnin kuluessa; tai vian on aiheuttanut asiakkaan tai muun teleliittymää taikka telepalvelua käyttäneen henkilön tuottamus, Globetelilla ei ole hyvitysvelvollisuutta silloin kun teleliittymää ei ole voitu käyttää päätelaitteen tai sisäjohtoverkon vian vuoksi. Tämän kohdan mukainen hyvitysvelvollisuus ei koske käytön keskeytyksiä internet- palveluissa. 6.4 Vahingonkorvauksen vaatiminen Vahingonkorvausta on vaadittava Globetelilta kuukauden kuluessa siitä, kun vahingonkorvauksen perusteena oleva virhe havaittiin tai se olisi pitänyt havaita tai viivästystapauksissa siitä, kun toimitus on tapahtunut. 6.5 Hinnanalennus Kuluttaja-asiakkaalla on oikeus kuluttajansuojalain 8. luvun mukaiseen hinnan- alennukseen, mikäli edellytykset hinnanalennukselle ovat olemassa. Kuluttaja- asiakkaan oikeus KSL 8 luvun mukaiseen hinnan alennukseen ei ole riippuvainen Globetelin tuottamuksesta. Kuluttajalla on oikeus hinnanalennuksen lisäksi saada vahingonkorvausta välittömistä vahingoista ja välillisistä vahingoista, mikäli virhe tai viivästys on johtunut Globetelin huolimattomuudesta, joka on luonteeltaan lievää törkeämpää. 7 Maksut ja laskutus7.1 Palvelusta maksettavat maksutAsiakas maksaa Globetelille palvelusta ja sen käytöstä hinnaston tai sopimuksen mukaiset maksut Globetelin määrittelemien laskutuskausien mukaisesti. 7.2 Maksujen erääntyminen ja viivästysseuraamukset Lasku on maksettava viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä. Mikäli maksuja kertyy laskutuskaudella poikkeuksellisen paljon, Globetel voi lähettää asiakkaalle laskun normaalista laskutusaikataulusta poikkeavasti. Globetelillä on oikeus periä viivästyneistä maksuista korkolain mukaista viivästyskorkoa eräpäivästä lukien ja viivästyneen laskun maksuhuomautuksesta hinnaston mukainen maksu. Lisäksi Globetel on oikeutettu perimään viivästyneen laskun perimisestä aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Jos asiakas ei ole maksanut erääntyneitä laskuja maksukehotuksesta ja palvelun- sulkemisesta huolimatta, erääntyvät myös muut palvelusta laskutettavat vielä erääntymättömät saatavat heti maksettaviksi. 7.3. Laskun tarkistaminen Asiakas voi ottaa yhteyttä laskussa olevaan asiakaspalvelunumeroon. Jos laskussa on selvä virhe, se korjataan välittömästi ja hyvitetään asiakkaalle. Puheluerittely voidaan tilata laskussa olevasta
palvelunumerosta. Puheluerittelyn Asiakas voi tehdä laskusta vapaamuotoisen kirjallisen valituksen,
josta on käytävä ilmi Asiakas ei vastaa liittymän käytöstä ja siitä perittävistä maksuista sen jälkeen, kun Globetelille on saapunut ilmoitus siitä, että liittymä on oikeudettomasti kolmannen hallussa. Vastuusta vapautumisen edellytyksenä on, että asiakas kahden viikon kuluessa ilmoituksestaan toimittaa Globetelin asiakaspalveluun jäljennöksen poliisille tehdystä ilmoituksesta liittymän joutumisesta oikeudettomasti kolmannen haltuun. 7.5 Laskumuistutukset Mikäli asiakas ennen eräpäivää tekee laskusta kirjallisen muistutuksen laskussa mainittuun osoitteeseen, Globetel ei sulje telepalvelua sinä aikana, kun laskutuksen oikeellisuutta selvitetään. Tämä sulkemisrajoitus ei koske yleiseen teletoimintaan kuulumattomia palveluita, eikä muutoinkaan riidatonta osaa laskusta tai muita riidattomia palveluja koskevia laskuja, jotka on muistutuksesta huolimatta suoritettava määräajassa. Jos muistutus on aiheeton, asiakkaan tulee suorittaa lasku viivästyskorkoineen kahden viikon kuluessa siitä, kun hänelle on ilmoitettu tarkastuksen tuloksesta. 7.6 Perusmaksu Globetelilla on oikeus periä palvelun käyttömahdollisuuden ylläpidosta hinnaston tai sopimuksen mukaista kiinteää, aikaan perustuvaa perusmaksua. Perusmaksut peritään laskutuskausittain etukäteen. Perusmaksu on suoritettava myös siltä ajalta, kun palvelu on suljettuna. Jos palvelua koskeva sopimus päättyy kesken laskutuskauden, perusmaksu peritään koko laskutuskaudelta, eikä perusmaksua palauteta. 7.7 Hinnanmuutokset Globetelilla on oikeus muuttaa hinnastojaan sekä palvelun käytöstä perittäviä maksuja. Mikäli palvelumaksut nousevat ja asiakas ei hyväksy hinnanmuutosta, on asiakkaalla oikeus irtisanoa sopimus päättymään välittömästi korotettujen hintojen tullessa voimaan. Mikäli asiakas irtisanoo sopimuksen Globetelin toteuttamien hinnanmuutosten vuoksi, Globetel palauttaa asiakkaalle kaikki ennakkoon maksetut maksut, jotka kohdistuvat sopimuksen päättymisen jälkeiseen aikaan. 8 Liittymän sulkeminen8.1 Asiakkaan oikeus pyytää liittymän sulkemistaGlobetel sulkee palvelun asiakkaan pyynnöstä määräajaksi tai toistaiseksi. Liittymän sulkemisesta ja uudelleen avaamisesta peritään hinnaston mukaiset maksut. 8.2 Globetelin oikeus sulkea liittymä Globetelilla on oikeus sulkea asiakkaan liittymä, jos: 8.2.1 asiakas on asetettu konkurssiin, hän on hakenut julkista
haastetta velkojilleen 8.2.2 asiakas on maksukehotuksesta huolimatta laiminlyönyt
suorittaa Globetelin tai 8.2.3 asiakas ylittää sovitun luottorajan. Luottoraja voidaan
asiakkaan kanssa sopia, 8.2.4 asiakas Globetelin antamasta muistutuksesta huolimatta
käyttää epäkuntoisia tai 8.2.5 asiakas on toteen näytetyllä tavalla aiheuttanut palvelun
käytöllä häiriötä verkolle tai 8.2.6 asiakas muistutuksesta huolimatta ei täytä
sopimusvelvoitteitaan tai rikkoo 8.2.7 asiakasta ei ole tavoitettu palvelusopimukseen liittyvän
olennaisen asian 9 Sopimuksen päättyminen9.1 IrtisanominenAsiakas voi sanoa palvelusopimuksen irti noudattaen kahden viikon irtisanomisaikaa. Globetelilla on oikeus irtisanoa palvelusopimus noudattaen yhden kuukauden irtisanomisaikaa, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. 9.2 Globetelin oikeus sopimuksen purkuun Globetelilla on oikeus purkaa sopimus, jos: 9.2.1 palvelu on asiakkaan pyynnöstä ollut suljettuna yli yhden kuukauden 9.2.2 asiakas on asetettu konkurssiin tai on vastaavalla tavalla muutoin todettu kykenemättömäksi vastaamaan sopimusvelvoitteistaan, 9.2.3 viranomainen on todennut, että asiakas on syyllistynyt tahalliseen teleliikenteen estämiseen tai häiritsemiseen, 9.2.4 asiakas on muutoin olennaisesti ja huomautuksesta huolimatta laiminlyönyt sopimusvelvoitteitaan. 10 Muut ehdot10.1 IlmoituksetAsiakkaan tulee lähettää tähän sopimukseen liittyvät kirjalliset ilmoitukset Globetelin sopimuksessa mainittuun tai myöhemmin ilmoitettuun osoitteeseen. telefax-numeroon tai sähköpostiosoitteeseen. Globetelin tulee lähettää tätä sopimusta koskevat kirjalliset ilmoitukset asiakkaan viimeksi ilmoittamaan laskutusosoitteeseen taikka asiakkaan Globetelille ilmoittamaan telefax-numeroon tai sähköpostiosoitteeseen taikka teksti- viestinä asiakkaan matkaviestinliittymän numeroon. Globetelin postitse lähettämien ilmoitusten katsotaan tulleen asiakkaan tietoon seitsemäntenä päivänä niiden lähettämisestä ja sähköpostitse, telefaxilla tai tekstiviestinä lähetettyjen ilmoitusten niiden lähettämistä seuraavana arkipäivänä. 10.2 Ylivoimainen este Osapuolet vapautuvat velvoitteistaan ja velvollisuudestaan maksaa korvausta, jos sopimusvelvoitteiden rikkominen tai niiden täyttämättä jättäminen johtuu ylivoimaisesta esteestä. Vapauttamisperusteeksi (force majeure) katsotaan sellainen sopimuksen täyttämisen estävä ja sopimuksen syntymisen jälkeen sattunut epätavallinen ja asiaan vaikuttava tapahtuma, joka on sopimuspuolista riippumaton, ja jonka vaikutuksia ei voida kohtuudella välttää tai voittaa. Tällainen tapahtuma voi olla esim. sota, kapina, pakko-otto tai takavarikko yleiseen tarpeeseen, energiajakelun keskeytys, työselkkaus, tulipalo, ukonilma tai muu luonnonilmiö, kolmannen aiheuttama kaapelivaurio tai muu vaikutuksiltaan vastaava ja epätavallinen sopijapuolista riippumaton syy. Jos sopimusvelvoitteen täyttäminen viivästyy jostakin edellä mainitusta syystä, sopimusvelvoitteen täyttämisaikaa jatketaan niin paljon, kun kaikki tapaukseen vaikuttavat olosuhteet huomioonottaen on pidettävä kohtuullisena. 10.3 Riitojen ratkaiseminen Tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat, mikäli niitä ei saada ratkaistua neuvottelemalla, ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa. Asiakas voi kuitenkin nostaa kanteen myös sen paikkakunnan alioikeudessa, jonka tuomiopiirissä hänellä on kotipaikka. Kuluttaja-asiakkaalla on oikeus saattaa asia kuluttajavalituslautakunnan ratkaistavaksi. 11 Toimitusehtojen voimassaolo11.1 Toimitusehtojen voimaantuloNämä ehdot tulevat voimaan 1.1.2009 ja ovat voimassa toistaiseksi. Toimitusehdot on saatavissa Globetelistä maksutta. 11.2 Toimitusehtojen muutokset Globetel voi muuttaa näitä toimitusehtoja. Asiakkaalle ilmoitetaan uusista toimitus- ehdoista ennen niiden voimaantuloa. Muutettuja toimitusehtoja sovelletaan myös ennen niiden voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin. Kun ehtoja on muutettu, asiakkaalla on kuukauden ajan oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta purkaa sopimus. Mikäli asiakas sanoo irti sopimuksen yhtiön toteuttamien sopimusehtomuutosten vuoksi, Globetel palauttaa kaikki ennakkoon maksetut maksut, jotka kohdistuvat sopimuksen päättymisen jälkeiseen aikaan. |